Aukioloajat
Palaute
Tiedotearkisto
Materiaalisalkku
Linkit
English
Vakiovuorojen varaus
Työllistyminen liikunnan avulla-projekti
 Ajankohtaista

EDELLEENSIJOITTAMINEN (17.6.2008)
Kunta, yhdistys, säätiö tai sosiaalinen yritys voi sijoittaa palkkatuella palkkaamansa vajaakuntoisen, pitkäaikaistyöttömän tai vaikeasti työllistyvän työhön yritykseen, yhdistykseen, säätiöön tai yksityiselle henkilölle. Edelleensijoituksesta on ilmoitettava työvoimatoimistolle ennen sijoituksen alkamista. Ilmoitukseen on liitettävä työn järjestäjän vakuutus siitä, että työn järjestäjä ei ole vakuutuksen antamista edeltäneiden yhdeksän kuukauden aikana tuotannollisista tai taloudellisista syistä irtisanonut tai lomauttanut työntekijöitä työssäkäyntialueella samoista tai samanlaisista tehtävistä tai lyhentänyt heidän työaikaansa. Edelleensijoittamisesta saatava korvaus ei vaikuta palkkatuen määrään.

AVOIMIA PALKKATUETTUJA TYÖPAIKKOJA URHEILUSEUROISSA (19.5.2008)
Lisätietoa


KOULUTUSTA PALKKATUKITYÖSSÄ OLEVILLE HENKILÖILLE (4.4.2008)
Lisätietoa
 

KESÄTYÖNTEKIJÖIDEN PALKKAUSTUKEA YHDISTYKSILLE (4.4.2008)
Lisätietoa Haukiputaan kunnan ja Haukiputaan Yrittäjät ry:n tarjoamista mahdollisuuksista löydät tästä
 
 
 © 2006 Virpiniemen liikuntaopisto SLU  |  Sporttisaitti  |  tulosta sivu