 |
|
 |
 |
 |
syksy 2008: 18.8- 19.12 - hakuaika 11.8 saakka
kevät 2009: 12.1-15.5 - hakuaika 5.1 saakka
Koulutus on suunnattu: – peruskoulun tai lukion päättävälle – eri oppilaitosten pääsykokeisiin valmentautuvalle (mm. liikunta-, opetus-, sosiaali-, ja terveys- sekä suoja-alat) – ammatillista täydennyskoulutusta haluavalle – ammatinvaihtoa suunnittelevalle
Koulutuksen pääsyvaatimuksena on vähintään peruskoulun oppimäärän suorittaminen. Koulutuspaikat jaetaan hakulomakkeiden saapumisjärjestyksessä.
|
|
Liikunnanohjauksen peruskurssi valmentaa sinut monipuoliseksi liikunnan osaajaksi. Koulutuksessa kehitetään opiskelijoiden henkilökohtaisia taitoja liikunnassa, sekä opetellaan ja harjoitellaan liikunnanohjaustaitoja.
Kouluttajina toimivat ammattitaitoiset liikunnanohjaajat, valmentajat sekä liittojen edustajat.
Koulutuksen käytyäsi voit halutessasi toimia ohjaajana esimerkiksi urheiluseuroissa. |
 |
 |
|
 |
 |
Opiskeluympäristö on Virpiniemessä erinomainen. Käytössäsi ovat upeat, ajanmukaiset puitteet lähellä luontoa. Kurssilaiset saavat käyttää esim. kuntosalia veloituksetta.
Opiskeluviikot noudattavat yleensä seuraavaa aikataulua: - Opintoviikoon sisältyy pääsääntöisesti n.30 h - Maanantai klo 12.00–15.15 - Tiistai- torstai klo 8.30–15.15 - Perjantai klo 8.30–12.00
Koulutuksen aikana suoritetaan useita eri lajiliittojen koulutuksia, joista opiskelija saa erillistodistuksen: – Green card – Yleisurheilun ohjaajakurssi – Liikuttajatutkinto ( Liikkujan startti, Ohjauksen startti,Terveystieto, Ravitsemus, Sulkapallo) – SPR Ensiapu 1 –kurssi – Fyysisen harjoittelun perusteet
|
|
|
Lisäksi opetussuunnitelmaan sisältyvät mm. seuraavat kokonaisuudet: * Palloilu ( salibandy, jalkapallo, pesäpallo, lentopallo, käsipallo,koripallo..) * Kunto-, ja terveysliikunta * Liikunta-ja ohjelmapalvelut * Suunnistus ja luontoliikunta (mm. vaellus, elämysliikunta ja seikkailukasvatus) * Musiikkiliikunta ( tanssi, rytmiikka, aerobic) * Soveltava liikunta (erityisryhmät) * Hiihto (maastohiihto, laskettelu) *Uinti * Luistelu ja jääpelit *Lajitutustumiset ( seinäkiipeily, maastopyöräily, spinning, keilailu...)
|
|
Koulutuksen hinta: – 475€/ kk ( Koko koulutuksen hinta yhteensä 1900 € joka sisältää opetuksen, materiaalit, majoituksen ja lounaan opintoviikoilla ti-pe ) - 400€ / kk ( Koko koulutuksen hinta yhteensä 1600 € joka sisältää opetuksen, materiaalit ja lounaan opintoviikoilla ti-pe)
Kurssimaksun voi suorittaa yhdessä, viidessä tai kymmenessä erässä.
Kurssin hintaan sisältyy myös opiston liikuntatilojen ja –välineiden käyttö etukäteen sovitulla tavalla.
Opintotuki: Opiskelijalla on mahdollisuus hakea Kelan opintorahaa, opintolainaa, asumistukea tai aikuisopintorahaa.
- Opintorahan suuruus on vuonna 2007-2008 21,86€-213,60€/kk
- Asumislisä on enintään 80% vuokrasta
Lisätietoja KELA:n toimistoista
Lisätietoja ja hakulomakkeen tilaus:
Sanna Halonen (08) 5614 216 , etunimi.sukunimi@virpiniemi.suomi.net Voit täyttää ja lähettää hakulomakkeen myös sähköisesti: linkin löydän tämän sivun yläosasta, vasemmasta palkista.
Lomakkeen lähetettyäsi saat paluuviestin, mikäli ilmoittautuminen on vastaanotettu.
Valituksi tulemisesta ilmoitetaan postitse.
|
|
|
|
 |