Aukioloajat
Palaute
Tiedotearkisto
Materiaalisalkku
Linkit
English
Työllistyminen liikunnan avulla-projekti
 Lastenliikunta

LIIKUNNAN AMMATTITUTKINTO, LASTEN LIIKUNNAN OSAAMISALA

Lasten liikunnan ohjaustehtävissä työskentelevät henkilöt ovat lasten liikunnan erityisosaajia. Ammatillisessa osaamisessa korostuvat lapsen kehitystä tukevan liikunnan ohjaaminen ja omaehtoisen liikunnan tukeminen. Lasten liikuntaa ohjaavat henkilöt tuntevat vastuunsa sekä liikunnan suunnittelun, että toteutuksen näkökulmasta ja osaavat toimia yhteistyössä muiden lasten liikuntaa järjestävien tahojen kanssa. Myös välineistön ja liikunnan toimintaympäristöjen tunteminen ja turvallisuuskysymysten huomioon ottaminen kuuluvat koulutuksen sisältöön.

Kenelle koulutus on tarkoitettu
Koulutus on tarkoitettu kaikille lasten parissa päivähoidossa, iltapäivätoiminnassa, peruskoulussa, urheiluseuroissa ja -järjestöissä tai itsenäisinä yrittäjinä toimiville.

KOULUTUKSEN SISÄLTÖ

Toimintaympäristön
- liikunnan yhteiskunnallinen merkitys
- lasten liikuntaa tukeva liikuntaympäristö
- turvallisuus ja vakuutuskäytäntö
- lasten liikunnan edistäminen eri sidosryhmien kanssa
- projektinhallinnan perusteet
Terveyttä edistävä liikunta
-
tiedon hankinta lasten liikuntatarpeista
- terveyttä edistävän liikunnan suunnitteleminen
- terveyttä edistävän liikunnan ohjaamisen kriteerit
- terveysvaikutusten seuranta ja arviointi
- liikunnan fyysiset, psyykkinen ja sosiaalinen vaikutus lapsiin
- omaehtoisen liikunnan tukeminen
Lasten liikunnan ohjaaminen
-
lapsilähtöinen suunnittelu
- vastuullinen ohjaaminen
- vuorovaikutustaidot
- oppiminen ja opettaminen sekä taidon oppimisen perusteet
- lapsilähtöinen ohjaaminen
- musiikki ja rytmi lasten liikunnassa
- voimistelun perusteet ja palloilu
- luontoliikunta ja retkeily
- uinnin, luistelun ja hiihdon opettamisen perusteet
 Yrittäjyys
- edellytykset yrittäjyydelle
- liike- ja palveluideoiden merkitys ja kehittäminen
- yritysmuodot ja vastuun jakaantuminen
- kustannuslaskenta ja budjetointi
- rahoituslähteet ja tarpeiden arviointi
- markkinointi ja asiakaslähtöisyys

NÄYTTÖJEN AIKATAULU

TOIMINTAYMPÄRISTÖN HALLINTA

- joulukuun 2009 loppuun mennessä

YRITTÄJYYS

-  helmikuun 2010  loppuun mennessä

TERVEYTTÄ EDISTÄVÄ LIIKUNTA

-  huhtikuun 2010 loppuun mennessä

LASTEN LIIKUNNAN OHJAAMINEN

- syyskuun 2010 loppuun mennessä

Todistukset marraskuussa 2010

 

 
 © 2006 Virpiniemen liikuntaopisto SLU  |  Sporttisaitti  |  tulosta sivu